Lihasraukeus, joka tulee kaupan päälle maratonin jälkeen, ei ole tuskaisuudessaan mitään verrattuna liikkumattomuuteen. Selkä oikuttelee, jalat ovat jäykät ja niska on jumissa. Onneksi tiedän tähän parhaan mahdollisen lääkkeen, juoksun.
Helmikuu on mennyt taudin kourissa. En halua riskeerata ja treenata puolikuntoisena. Halusin pelata varman päälle ja raahauduin vasta tänään pitkän tauon jälkeen salille. Neljän kilsan mäkijuoksu matolla oli tarpeeksi tälle kunnolle. Mutta juoksukärpänen puraisi taas. Tunnen jo nyt olevani huomattavasti energisempi kuin aikoihin!
Ei kommentteja