JeesusMaraton vaihtui Terwaan


Valmentajani Pasi epäili, josko mut saadaan iskukuntoon vappupäivän JeesusMaratonille. Olenhan mä ennenkin juossut kokopitkiä lonkalta, mutta nyt olisi tarkoitus tavoitella myös ennätysaikaa. En haaveile vielä tässä vaiheessa juoksuvuotta ja siitepölykautta 3:30 alituksesta, mutta alle 3:41 olisi mukava päästä.

Tässä asiassa en ala kyseenalaistamaan Pasia. Niinpä JeesusMaraton vaihtui vappupäivän JeesusKympiksi ja maratontreeni jatkuu toukokuun loppupuoliskolle. Tokokuussa paikallisia maratoneja ei ole ruuhkaksi saakka. Niinpä laajensin aluetta reilusti ja laitoin ilmon sisään Oulun Terwamaratonille.

Vaikka sää maratonille ei suosisi eikä kuntokaan, päivästä tulee varmasti megahauska. Kultamunanelikostamme, eli K2-P2-joukkueestamme myös Katja tullee juoksemaan. Saan varmasti tehdä töitä pysyäkseni hänen peesissään. JeesusMaratonilta ei olisi välttämättä löytynyt helposti mulle yhtä passelia juoksuseuraa.


Tarkastusmitatulta Terwalta on myös mahdollista saada ns. virallinen aika, toisin kuin JeesusMaratonilta. Jos juoksisin tänä vuonna maratoneja keräilymielellä, sillä ei olisi sen taivaallista merkitystä. Jos ja kun haluan tilastokelpoisen ajan, maratonin valinnalla onkin yllättäen väliä.

Maratontreenaus jatkuu tänään yli viikon tauon jälkeen. 9 viikkoa ja 4 päivää. Sen verran tässä on vielä aikaa H-hetkeen. 20.5. tiedämme oliko se riittävästi.



Jos tällaisia viikkoja tulee kevään mittaan lisää, Terwasta tulee aikamoista tervanjuontia tai pelkkä turistimatka. Toivotaan, että treenikausi pysyisi muun elämän osalta ehjempänä kuin viime aikoina. 

Ei kommentteja