Lisäys kisakalenteriin



Meillä oli taas kerran perinteinen perheen leffailta. Tällä kertaa nautimme elokuvan Viisi legendaa (Rise of the Guardians) käänteistä. Aloin hörähdellä, kun valkoiset munat juoksivat jonossa ja niiden päälle heitettiin kaikki sateenkaaren värit tai kun ne tippuivat yksi kerrallaan värjättyyn jokeen. Pääsiäismunat olivat syntyneet!

Lapsille kohtaus ei auennut samalla tapaa, joten jälleen oli selityksen paikka. En tiedä, oliko mieleyhtymäni ihan tuulesta temmattu, mutta kerroin väriestejuoksusta ja myöhemmin näytin heille Facebookista valikoituja kuvia Color Obstacle Rushin, eli kotoisemmin Väriestejuoksun sivuilta. Poikani totesi heti, että tuonne hänen on päästävä. 

Tapahtuma alkoi kutkuttaa, varsinkin kun poikani 12-vuotispäivä oli tuota pikaa ovella. Olisiko tässä hänelle sopiva elämyslahja?

Hyvin harvoin olen yhteydessä blogiyhteistyön tiimoilta eri yrityksiin ja otan erittäin harkiten vastaan minulle testattavaksi tarjottuja tuotteita, mutta tämän asian tiimoilta olin valmis laittamaan sähköpostia tapahtuman järjestäjille. Kiitos heidän, olemme poikani kanssa lähtöviivalla naapuripuistossa, Kaisaniemessä, lauantaina 4.5. järjestettävässä värijuoksutapahtumassa. Poikani oli innoissaan lahjasta ja tyttäreni vannotti, että hänkin saisi saman lahjan parin vuoden kuluttua. 

Kisakalenteriin tuli siis tervetullut viiden kilometrin mittainen hupijuoksu kaiken juoksuraadannan keskelle. Siellä ei katsota kelloa, vaan otetaan kaikki irti väripisteistä ja esteistä. Ja mikä parasta, pääsen pitämään hauskaa yhdessä poikani kanssa. 


*Blogiyhteistyössä Color Obstacle Rushin kanssa * Väriestejuoksuun voi osallistua Suomessa seitsemällä paikkakunnalla, Helsingissä, Turussa, Raumalla, Oulussa, Seinäjoella, Hämeenlinnassa ja Tampereella. Päivämäärät ja lisätietoa tapahtumasta löytyy tästä linkistä. Early Bird -hinta on voimassa vielä 24.1.

1 kommentti

  1. täällä lepuuteltiin alkavia flunssia (!) ja katsottiin Pirates of the Caribbeanin joku uusin vääntö. Päälle pannaria. Terveisiä!

    VastaaPoista