28. maraton: Parasta siinä oli liikenteenohjaajat – Helsinki Spring Marathon 2019


Tämä on tarina juoksun ilosta, taivaaseen kurottelemisesta, luovuttamisesta, pettymyksestä, tunteista, sydämen tanssahtelusta, musiikista ja ennen kaikkea maratonista. 42 kilometristä sellaisena, kuin se eilen näyttäytyi.

Maratonin lähdön odottelu on aina tuskaa. Onneksi ympärillä on kuitenkin juoksukaiffareita, joiden kanssa voi jännittää tulevaa lenkkiä. Tai sitten voi olla ihan vaan hiljaa ja kuunnella muiden juttuja. Tärkeintä on kuitenkin selvitä ajoissa vessajonosta lähtöviivalle.


Alku sujuu jouhevasti. Juoksen hyvänolonvauhtia, sellaista, joka saa jalat rullaamaan huolettomasti ja hymyn huulille. Siinä vaiheessa, kun en enää jaksa kuunnella kanssajuoksijoideni spekulointia loppuajoista, laitan kuulokkeet päähän. Sen verran olin ottanut opikseni Kermiksen nuhtelusta, että jätin suosiolla äänikirjan väliin. Olin peräti tehnyt itselleni soittolistan juuri tätä maraa varten. Sen nimi on osuvasti Pukinmäki.

Nothing to lose
Everythings approved
People used
Even murders excused

Maisemat ovat kaukana 90-luvun alun New Yorkista. Silti Public Enemy istuu loistavasti uniseen lauantaipäivään punaiseksi maalattujen puuverhoiltujen kaksikerroksisten rivitalojen lomaan. Reitti ei kuulu lemppareihini, mutta kerta kerralta se on siedettävämpi. Kolme vuotta sitten juoksin täällä kokonaisen ja vuotta myöhemmin puolikkaan.

I always thought I would sink, so I never swam
I never went boatin', don't get how they are floatin'
And sometimes I get so scared of what I can't understand

Juuri silloin, kun koneisto alkaa olla sopivan lämmin, juoksu kulkee ja olen saanut ensimmäiset vesipisarat sisääni, pelkäämäni hetki saapuu. Tunnen rinnassani kiristävän tunteen, sydän pyristelee siellä itseään vapaaksi hyppäämällä kurkkuun. Pienellä viiveellä sykkeet pompahtavat 234:ään. Mietin tulisesti mitä tehdä. Kokemuksesta tiedän, että sykkeet normalisoituisivat jossain vaiheessa. Mutta mitä jos se ei tapahdukaan tällä kerralla? Päätän jatkaa juoksua itseäni kuulostellen. Kilometrin päästä kellotaulussa on taas tutut ja turvalliset lukemat.

Seuraavat kilsat menevät pohtiessa syitä tapahtuneeseen:
Jos sydän pomppaa kesken kisojen, se tapahtuu useimmiten noin 20 minsaa lähdöstä. Pelkäänkö tilannetta ennakkoon niin paljon, että aiheutan rytmihäiriöt alitajusesti? Onko sellainen edes mahdollista? Saiko geelin imaisu ja vesimukillisen hotkaisu mun henkeni salpaantumaan niin, ettei sydän pysynyt perässä? Kiihtyikö vauhtini liikaa juomapisteen nousun jälkeen? 
Vaikuttiko käsivarsien nostaminen pään yläpuolelle sykkeisiin, kun korjasin kuulokkeiden asentoa? 

Päätän jättää spekuloinnin maratonin jälkeiseen aikaan, sillä olen solmimassa hyvää vauhtia ajatukseni umpisolmuun. Se nyt on selviö, että siite- ja katupölyllä on taas kerran tässäkin oma roolinsa. Pääsen peloistani ja uskallan antaa taas mennä.


Ooh woo, I'm a rebel just for kicks, now
I've been feeling it since 1966, now
Might be over now, but I feel it still
Ooh woo, I'm a rebel just for kicks, now
Let me kick it like it's 1986, now

Ihan en ollut syntynyt vuonna 1966, vaan vasta kuusi vuotta myöhemmin. Mutta vuoden 1986 muistan kyllä. Juoksin silloin ensimmäisen kerran Naisten kympin.

Kympin kisaajat starttasivat, kun olimme juosseet puolisen tuntia. Mietin missä kohtaa tutut juoksijat parhaillaan pinkoivat ja millaista vauhtia. Ehtisikö kärki saada mut kiinni ennen kuin pääsisin jaloista  toiselle kiekalle?

When I need motivation
My one solution is my queen
'Cause she' stay strong yeah yeah

Ensimmäinen kierros on lopuillaan. Livahdan radalta pikaisesti halaamaan Kukkista, joka oli tullut paikalle heijaamaan ja jakamaan kympin juoksijoille mitaleita. Ensimmäiseen kiekkaan meni juomapisteen muistaakseni 58 minuuttia. Ihan jees!

I'm addicted to you, hooked on your love
Like a powerful drug I can't get enough of
Lost in your eyes, drowning in blue
Out of control, what can I do?
I'm addicted to you!

Juoksu on juomapisteiden rytmittämää. Sen sijaan, että laskisin kilometrejä, pidän kirjaa siitä, kuinka monta juomapistettä on vielä jäljellä ennen maalia. Ensimmäisellä kiekalla reitin reunassa olevat viimeisten kierrosten kilometrilukemat tuntuvat tosi kaukaisilta. Mutta niitä kohti tässä ollaan menossa.


N-n-n-no, no, no, no place I'd rather be
N-n-n-no, no, no, no place I'd rather be
N-n-n-no, no, no, no place I'd rather be

Mä olen voittamaton. Rakastan juoksua. Mä pystyn vaikka mihin. Nelonen alittuu tänään tuosta noin vain. Tällä treenauksella? No, ei pidä liikaa miettiä mitä kaikkea ei ole vielä ehtinyt tehdä juoksun osalta tänä vuonna. Nauti ja vaimenna pää!

We've come too far to give up who we are
So let's raise the bar and our cups to the stars
She's up all night 'til the sun
I'm up all night to get some
She's up all night for good fun
I'm up all night to get lucky

Puolet urakasta kasassa. Toinen kierros menee suunilleen samaa vauhtia kuin edellinenkin. Ohitan puolimaratonin lähtöalueen. Odotan pelonsekaisin tuntein, koska tuo massa vyöryäisi ylitseni.

Ensin tulee poliisimoottoripyörä, sen jälkeen fillari ja kisan kärki. Pitkä pätkä tyhjää, toinen poliisimotskari ja tasaisesti rummuttava lenkkariarmeija. Olen nalkissa itseäni huomattavasti nopeampien juoksijoiden ja ojan välissä. Vastaantuleva pyöräilijä pysyy sinnikkäästi pyöränsä päällä, kunnes viimein tottelee näyttämiäni käsimerkkejä ja pysähtyy pientareelle. Jompi kumpi meistä tipahtaisi vauhdissa jorpakkoon, enkä se olisi minä.

Cold enough to chill my bones
It feels like I don't know you anymore
I don't understand why you're so cold to me
With every breath you breathe
I see there's something going on

Olen kiehumaisillani. Olisi pitänyt totella Kukkista ja pukea vähemmän kerroksia päälle. Nyt on oiva tilaisuus päästää nopeat puolimaratoonarit ohitseni ja heittää päälikerros ja pipo pois. Siihen tuhraantuu rutkasti aikaa, mä kun en kykene pottusormillani irrottelemaan numerolappua juoksuliivistäni ja paidastani. Tässä vaiheessa musta alkaa tuntua ensimmäistä kertaa tällä maratonilla siltä, ettei juoksu oikeastaan olekaan kovin kivaa.

Pistän ylimääräiset vaatteet reppuun kantoon ja jatkan juoksua puolimaratoonareiden keskellä. Tuuli tuntuu jäätävältä hiestä märällä iholla, mutta se on aika nopeasti ohi.


Following, following, following to you you-you-you-you-you
Ain't nothing I can do
The map that leads to you
Following, following, following

Jos vain lähelläni on porukkaa, yritän liittyä heidän peesiinsä. Suurimman osan maratonista saan kuitenkin juosta täysin yksinäni. Meitä kisailijoita ei ole tuhansia. Joitain puolimaratoonareita ohittelen mitä kummemmista syistä; jonkun heiluva poninhäntä ärsyttää, toisen laahaava askel kuuluu musan läpi tai sitten ohitan vain siksi, että kykenen vielä siihen. He kaikki kyllä ohittavat mut puolestaan viimeistään seuraavalla juomapisteellä.

I can’t go on, I can’t go on
Gotta keep it together
Don’t get me wrong, don’t get me wrong
‘Cause baby, you make me better, hey
With just one look you make me shiver
I just wanna take you home
Wanna go, yeah I wanna go

Liikenteen melu syö musiikin alleen Pukinmäen aseman kohdalla. Tunnistan biisin kuitenkin. En anna sen kertosäkeen lannistaa, vaan pistän energiaa muihin asioihin, kuten somettamiseen. Koskapa en tulekaan tältä reissulta maaliin alle neljän tunnin, niin mullahan ei ole enää mihinkään hoppua. Minuutti sinne, minuutti tänne. Otan itsestäni selfien ja pistän sen eetteriin.


But tell me
did you sail across the sun
Did you make it to the Milky Way
to see the lights all faded
And that heaven is overrated?

Mulla olisi mahdollisuus hypätä kelkasta pois. Voisin jättää homman näihin kolmeen kierrokseen. Ottaisin vain numerolapun pois, ilmoittautuisin keskeyttäneeksi ja kävelisin suihkun kautta dösäpysäkille. Se olisi helppoa. Mutta enhän mä ole ennenkään keskeyttänyt, kun ei ole huvittanut juosta. Miksi mä ylipäänsä olen juossut edes nuo kolme kiekkaa, jos nyt lopetan? Mä olen vain kymmenen ja puolen kilsan päässä 28. maratonista. Jatka matkaa!

Kaveriansa kannustamassa oleva heijaaja kaivaa mun juoksuliivistäni hikisen pipon ja juoksupaidan. Mä saan voima tällaisista pienistä, ystävällisistä eleistä. Sain maalialueella hikisen mytyn häneltä takaisin.

When you're low
And your knees can't rise
You feel helpless
And you're looking to the sky
Some people would say
To accept their fate
Well, if this is fate
Then we'll find a way to cheat

Mä luovutan lopullisesti 32 kilometrin kohdalla. Olin vihainen itselleni silloin ja olen vielä tälläkin hetkellä. Mutta mä sinnittelisin itseni kuitenkin maaliin. Se hyvä puoli neljässä kiekassa on, että matka seuraavalle juomapisteelle on tuttu ja tutussa maastossa matka taittuu nopeammin. Tai siis ainakin korvien välissä välimatka on siedettävä.

There's too much panic in this town
I'm going deeper underground
But I got to go deeper, got to go much deeper, yeah
Cuh-heh, they gonna wreck it down, yeah
Step do-do-do-dow-di-dow-di-down
Hey we're gonna bring it down, yeah

Vaikka mua ei enää huvittakaan enää koko homma, päätän ettei tämä maraton saisi kaadettua mua. Mähän pääsen täältä maaliin! Vaihdan juoksukävelyksi ja se tuntuu toimivan. Koko homman idea on siinä, ettei kävele liian pitkiä pätkiä. Keskisykkeet laskevat ja juoksuosuudet ovat hetkellisiä ilon hetkiä tulvillaan.


My mama said
"Baby don't ride that crazy horse"
And my mama said
You must push with much force
And my mama said
Go get all that you're after
And my mama said
That love's all that matters
But I'm always on the run (always on the run)

Pellon laitaa juostessani juttelen hetken puolimaratonilla treenimeiningillä juoksevan miehen kanssa. Kerron hänelle, että olen tyytyväinen, jos pääsen maaliin alle 4:10 ajassa. Tekee hyvää saada sanottua se ääneen. Ehkä mä alkaisin uskoa siihen itsekin.

I was told when I get older all my fears would shrink
But now I’m insecure and I care what people think
My name's Blurryface and I care what you think
My name's Blurryface and I care what you think
Wish we could turn back time, to the good old days
When our momma sang us to sleep but now we’re stressed out

Ehkä reitillä on kuvaajia, mutta en huomioi heitä. Kävellessäni en välitä siitä, mitä muut mahtaavat musta ajatella. Itse asiassa tiedän, ettei kukaan ajattele musta yhtään mitään. Kaikki ovat keskittyneitä omaan juoksuunsa. Mä olen yksin. Toivottavasti edes kotona mä olisin jonkun mielessä. Sitten tulee Kultamunien Pauliinalta viesti: "Joko juoksijat maalissa?" Mä olen hypätä riemusta. Musta välitetään.

Come on now, who do you
Who do you, who do you
Who do you think you are?
Ha ha ha, bless your soul
You really think you're in control?
Well
I think you're crazy
I think you're crazy
I think you're crazy
Just like me

Mietin monta monituista kertaa maratonin aikana, että miksi ihmeessä mä en voisi keskittyä lyhyempiin matkoihin. Sellaisiin, joissa en ehtisi juoksulta ajatella oman olemassaoloni syvintä olemusta. Päätän, että kysyn HHM:lta, josko huolisivat mut jänisryhmäänsä tänäkin vuonna. Oman enkantavoittelun sijaan musta olisi varmastikin enemmän iloa itselleni siinä porukassa (ja varmasti hyötyä muillekin). Mä en enää ikinä halua juosta kilpaa itseni ja ajatusteni kanssa!

Took a toll
From the education
Of a TV station
But look around
Hear go the sound of the wreckin' ball
Boom and Pound
When I
Shut 'em down

Alikulkutunnelissa törmään megailoiseen tummaan mieheen, joka antaa kehuja täydeltä laidalta. Mä tunnen hetken aikaa itseni vähintäänkin maratonin maailmanmestariksi! Reitin varrella ei ole varsinaisesti muita heijaajia. Joidenkin talojen pihoilta kurkistaa päitä aidan raosta, mutta eivät hekään ääntä pidä. Onneksi kuitenkin liikenteenohjaajat jakavat hymyjä ja kannustuksia.

All you have to do is stay a minute
Just take your time
The clock is ticking, so stay
All you have to do is wait a second 

Parasta Helsinki Spring Marathonilla olivat ne lukuisat vapaaehtoiset, jotka pitivät autot pois reitiltä.  He olivat hommansa tasalla. Kertaakaan en meinannut jäädä auton alle ja sain vettä, kun olin sen tarpeessa virallisten juomapisteiden välimaastossa. Meille hymyiltiin kannustavasti ja he saivat mut jatkamaan matkaa, kun kävin kyselemässä, josko saisin jo lopettaa. Niillä pienillä kohtaamisen hetkillä oli merkityksensä. Kiitos teille kaikille <3


So many tears I've cried
So much pain inside
But baby it ain't over 'til it's over

Viimeiset puolitoista kilometriä jäljellä. Edessä on tyhjää, takana samoin. Ruohokentän toisella puolella näen juoksijan, joka askeleen painavuudesta päätellen on myös maratonilla. Päätän ohittaa hänet, tosin välissämme on ehkä tuollaiset parisen sataa metriä. Hivuttaudun hiljakseen lähemmäksi. Hän juoksee ylämäet, mä heitän niissä suosiolla jalkamieheksi, jotta en vedä mäessä itseäni piippuun. Jalat painavat ainakin satatuhatta kiloa. Saan kuin saankin ohitettua hänet. Pieni ilo juoksun keskellä. Näitä kun olisi ollut reitin varrella enemmän, niin ehkä mullakin olisi mielenkiinto pysynyt paremmin yllä. No, hyvä että saan edes tämän yhden selän kiinni. Kroppa olisi kyllä kestänyt kovemmankin väännön, mutta pää ei kestänyt koko matkaa.

Don't leave me this way
I can't survive, I can't stay alive
Without your love, no baby

Mua kannustetetaan kääntymään Pukinmäen urheilukentälle. Edessä on tyhjää, takana myös. Vaikka lempparijuoksubiisi kaikuukin korvissa, en saa itsestäni spurttia irti kuin vasta ihan loppusuoralla. Mutta eihän mun tarvitsekaan vetää itseäni piippuun edes tässä vaiheessa matkaa, sillä en ole tullut tälle maralle laskemaan sekunteja. Mä lähdin hakemaan selvyyttä tämänhetkisestä juoksukunnostani ja sen myös sain. Tämän parempaan en pysty tässä vaiheessa juoksuvuotta ja siitepölykautta. Mun pitäisi olla tyytyväinen aikaan. Tämä on alkupiste, ei välietappi, eikä maali.


Tapaan maalissa ja pukuhuoneessa useita palkintopallille päässeitä sekä uunituoreita SAUL:n puolimaratonin kultamitalisteja. Katson oman ikäryhmäni tuloksia. Olin neljäs sarjassani. Jossittelulle ei jäänyt sijaa, sillä kolmanneksi tullut voitti mut yli puolella tunnilla. Pronssia voittaneen aika on mulla vasta haaveiden tasolla.

Mieheni toteaa maratonajastani seuraavaa, hampurilaisia Makkaratalossa mutsustellessamme tunti maaliintuloni jälkeen: "Sun pitää olla nyt tosi tyytyväinen aikaasi 4:07. Mutta jos juokset sen ensi syksynä Berliinissä, niin sitten sulla on sytäkin olla petynyt siihen." Perheenjäsenten suusta se totuus kuullaan.

6 kommenttia

  1. Hyvä raportti! Olipa mukava lukea :)

    VastaaPoista
  2. Sulla on taito kirjoittaa. Hieno kertomus. Myös mun matkaani piristivät alikulkutunnelissa olleet kannustajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna <3 Tällaisissa kisoissa ne harvat kannustajat jäävät tosi hyvin mieleen. Ihanaa, että jaksoivat, vaikka ei ollutkaan suurimmista suurin tapahtuma.

      Poista
  3. Pidit taas näpeissäsi koko kisaraportin ajan. Ihan kuin itse olisi ollut mukana juoksemassa :) Musiikki (=lyriikat) rytmitti hienosti kertomusta. Minusta on välillä kisoissa tuntunut, että soitin harjoittaa jonkinmoista kettuilua matkan aikana. Sopivassa kohdassa sanoitukset tyyliin "When your legs don't work like they used to before" ja ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. Muutenkin jotenkin kummasti kisalistalle valikoituu biisejä, joiden sanoituksissa juostaan - tavalla tai toisella.
    Kuvasit taas hienosti noita fiiliksiä, joita kisan aikana käy läpi. Parastahan on, että ei ole kahta samanlaista ja ettei ikinä voi ennalta tietää, millaiseen seikkailuun on menossa. <3

    PS. Olen harmissani, kun en nähnyt sinua Lattomeren Ultraintervalli -kisan osallistujalistalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän ihan punastun ;)

      Täytyy myöntää, että tavallisilla lenkeillä ei tule kuunneltua sanoituksia, mutta kisoissa niihin paneutuu liikaakin. Ja sitten sitää ihmettelee, että miksi mä nyt tällaisia olen tälle listalle valinnut.

      No voihan... mä olen päättäyt etten juokse ultria. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka pyörtäisin puheeni. Tsemppiä treenaukseen!

      Poista