Juhannuksen kansalaistottelemattomuutta


Syyllistyin tänään kansalaistottelemattomuuteen ja vedin siihen tyttäreni mukaan. Saimme siitä palkaksi nirhaumat käsiimme ja autuaan endorfiinipöllyn.


Tarkastin Eläintarhan kentän aukioloajat ennen sinne suuntaamista. Missään ei kerrottu, että ratajuoksijan taivas olisi suljettu jussina. Löysin ainoastaan merkinnän "juhannus saattaa vaikuttaa aukioloaikoihin". 


En edes ajatellut muuta vetotreenipaikkaa, vaan latasin juoksuliivin täyteen juotavaa kahdelle. Olihan se hieman epämukava kantaa juostessa, mutta tiesin, että varsinaisen treenin ajaksi saisin laskettua lötköpötköt kentälle ja lähtiessämme Eltsusta, putelit olisivat varmasti tyhjät. Olihan tiedossa rankka treeni 26 asteen lämmössä, joten neste tulisi tarpeeseen. 



Enpä olisi nuorempana uskonut, kuinka sisukkaasti haluan tänne sisäpuolelle. 


Kun pääsimme kentälle, portti oli visusti kiinni. Mieleeni juolahti, että Eltsun kävijät kyselevät somessa usein kentän aukioloajoista, ja aina jossain vaiheessa joku huikkaa: "Aidan yli pääsee." Me emme kuitenkaan saaneet punnerrettua itseämme aidan viereen rullattulle roskikselle, jolta varmasti pääsisi yli. 


Tarkastimme myös kentän vastakkaisella puolella olevan portin, mutta sekin oli salvattu. Tämä portti näytti olevan vieläkin vaikeampi ylitettävä, sillä roskis oli sisäpuolella. Meille kummallekaan ei ole luotu hyppääjä- ja kipuajageenejä, joten tilanne näytti äärimmäisen huonolta. 


Huikkasin aidan yli kahdelle rataa kiertävälle miehelle, josko kaikki sisäänkäynnit ovat kiinni. Näin asian laita todellakin oli, mutta kehottivat kokeilemaan sitä ensimmäistä potentiaalista ylityspaikkaa.



Kiersimme kentän takakautta ja ihailimme varjoista auringonpaisteessa kylpevää urheilukenttää. Niin lähellä ja silti niin kaukana. 

Päästyämme takaisin ensimmäiselle portille, sovimme että saisin olla koekaniini. Se on äidin rooli. Onneksi aidan suunnitellut arkkitehti on tehnyt nousun aidan vieressä olevalle roskikselle helpoksi. Miten me emme tätä heti tajunneet? Kunhan otin tukea hieman aitarakennuksen katosta, pääsin hypähtämään aidan yli alla odottelevalle penkille. Skidi tuli perässä. Toisella puolella kenttää, perheenisä kolmen melko pienen lapsen kanssa oli tekemässä samaa, mutta toiseen suuntaan. 


Ymmärrän, että liikuntapaikanhoitajien pitää päästä viettämään juhannusta, mutta silti ihmettelen, miksi vaikkapa viereisen uimastadikan vaksi ei voisi käydä avaamassa porttia aamulla ja laittamassa sitä illan koittaessa kiinni. Sen ymmärrän hyvin, että tällaisina vartioimattomina päivinä vessat pidettäisiin kiinni. 


Toki vartioimaton kenttä saattaisi houkutella ilkivaltaan, mutta eiköhän nuo kelmit pääse suljetullekin kentälle. Kun paikalla olisi muita samanaikaisesti, tuskin tuhoa tulisi tehtyä. Ja onhan siellä kameravalvonta. Se, mihin varmasti kiipeilymmekin ikuistettiin molempiin suuntiin. 



Tämä on lavastettu kuva. Enhän mä tietenkään ollut tupla-rebel ja juossut rataa väärään suuntaan. Ainoastaan kuvanottohetken verran. 


Olen viettänyt kaupunkijuhannuksia jo 80-luvulta lähtien, ja kaupungilla liikkuessa näyttää siltä, että se on nykyään kasvussa oleva trendi, myös täällä asuvien keskuudessa. Kaupunki ei enää kumise tyhjyyttään. Mulle kentän kiertäminen hiki hatussa on parasta lomapäivän herkkua, mutta urheilupaikkojen kiinnipitäminen vaikuttaa siltä, että munkin pitäisi olla (jonkun mielestä) istumassa laiturin nokassa lonkero kourassa. 


Saimme tehtyä kiipeilyjen välissä maittavan treenin. Juoksin yhteensä 15 kierrosta, ja skidi tuli joka toiselle kierrokselle mukaan. Mulla ei ollut mitään saumaa pysyä hänen vauhdissaan, sillä sidoin treenin tiukasti sykkeisiin. Vikaa kierrosta en olisi millään saanut tehtyä ilman juoksukaveriani. Onneksi oli sellainen matkassa!


Juhannuksena on mahtavaa päästä juoksemaan tiukkoja treenejä levänneenä, ilman aikataulurajoitteita. Muutama kesä sitten kiersin juhannuksena urheilukenttää Tukholmassa. Toivottavasti jonain lähitulevaisuuden jussina pääsisin omalle kotikentällenikin ilman kiipeilylämmittelyä. 


juhannuspäivä 25.6. | 3 x 2000 m vedot: 10:05 / 10:10 / 10:04

Ei kommentteja