Voi kun kaipaan LUX Helsingin valaisemaa Tuomiokirkkoa. Sitä mystistä tunnelmaa, kun tori oli mustanaan hiljaisia hahmoja. Kaikki tuijottivat samaan suuntaan. Syvältä kumpuava, sydämen sykettä muistuttava rummutus oli ainoa ääni torin yllä. Ja ne valot!
Enää ei kotimatkalla tarvitse mutkitella ihmisten lomitse. Tori on nyt hieman surullisen oloinen. Sillä ei ole edes lokkeja kavereinaan. Onneksi Senaatintori herää taas eloon samoihin aikoihin, kun karhut nousevat talviuniltaan.
Kesäkuussa torin valtaa Kainuu ja elokuun viimeisenä lauantaina Midnight Runin juoksijat neonvärisissä paidoissaan. Väriä torilta ei siis tule kesälläkään puuttumaan, varsinkaan samba- ja Pride-kulkueista. Silloin päästään nauttimaan väriloistosta kaikissa satenkaaren väreissä!
Tuomiokirkon portaat kuuluvat vakioreitilleni yöjuoksulla.
Lenkin jälkeen tehokas porraskipitys ja sen jälkeen jäähdytellen kotiin.
Teoriani mukaan juoksusta alkaa pitää viiden kerran jälkeen. Joku saattaa kenties päästä makuun vasta viiden viikon kuluttua aloittamisesta. Viittä vuotta kukaan tuskin jaksaa kärvistellä lenkkipolulla ennen kuin homma alkaa maistua muulta, kuin pelkältä puulta.
Juoksutaukoni on kestänyt kolmisen kuukautta. Näin pitkiä breikkejä ei olekaan ollut muutamaan vuoteen. Vääntäydyin taannoin Tukholman reissulla vihdoin hotellin punttikselle juoksemaan. Annoin miehelleni etuajo-oikeuden iltajuoksuun ja suostuin aamustarttiin. Oikeasti pieni laiskiainen sisälläni halusi vain sluibailla.
Aamulla laiskiainen oli jo herännyt ennen mua. Siitä huolimatta vääntäydyin juoksumatolle. "En kai mä nyt turhaan ole näitä lenkkareita kanniskellut Suomesta asti?"
Aloitin vauhdista 8,4 km/h. "Auta armias, miten tahmeaa."
Kiihdytin vauhtia. 9,6 km/h kohdalla tuntui siltä, että pumppu hakkaa tuhatta ja sataa.
Kiihdytin vielä joitain kertoja. "Ei kuusiminuuttinen voi tuntua näin pitkältä ajalta."
Nykäisin muutamat pariminuuttiset intervallit. Tuskaa veren maku suussa ja penikoita poltellen. "Ihanko oikeesti mä olen saanut tästä joskus kiksit? Olenko daiju vai mitä?"
Tuijotin tuskissani matkamittaria. Kilometri, toinen, kolmas... "Miten mä voin juosta maratonin kun en kahdesta kilsastakaan tunnu selviävän."
Kun olin tarponut 5,1 kilsaa, pistin toosan kiinni ja palasin hotellihuoneeseen kuudenteen kerrokseen. Tavallisesta poiketen hissillä. Lannistuneena ja kaikkea muuta, kuin maailmanvalloittajana. "Ei hitsit, tällaistako se voi olla."
Toivottavasti viitosen teoria pitää paikkansa. Nyt tuli todettua, ettei viisi kilsaa ole mulle se maaginen raja. Vielä tarvitaan kertoja ainakin neljä lisää. Toivottavasti viitosia ei kuitenkaan lasketa viikoissa tai kuukausissa. Siinä tapauksessa pitänee vakavasti miettiä elämäntapamuutosta yöjuoksuista johonkin muuhun.
Jaksaisiko tätä yhtä biisiä kuunnella edestakaisin kokonaisen maratonin?
Voisi olla aika kiire päästä maaliin, ennen kuin muuttuisi... liiankin iloiseksi...
Yöjuoksumusaa: Pharrell Williams - Happy (version 12AM)
Uinti, hiihto, luistelu, tanhu ja pyöräily kuuluvat pohjoisen leveyspiirin kansalaistaitoihin. Niihin, jotka on opittava helpon tai vaikeamman kautta. Vai olikohan tuossa listassa jotain liikaa?
Olen sopinut Pikku N:n kanssa, että otamme tänä talvena luistelun kunnon käsittelyyn ja ensi talvena iskemme murheenkryynin, murtsikan kimppuun. Poika pysyy jo toki pystyssä jäällä ja pystyy liikkumaankin. Kunhan tekniikka saadaan kuntoon, sitten hankimme mailat kumpaisellekin.
Lapset ja mieheni tekivät alkuviikosta retken Helsingin Sportti-Divariin ja saivat sieltä Pikku N:lle ja mulle hokkarit sekä käytetyt, hyväkuntoiset hiekkahousut alle 40 eurolla. Miss N:n uusista luistimista maksettiin vaihdossa 12 euroa. Uskon, että tulemme tekemään sinne porukalla uuden retken viimeistään ensi syksynä, kun aloitamme Poppariperhe ladulle 2014/2015 -kampanjan.
Käyttäkää Sportti-Divareita. Viekää sinne vanhoja, hyviä vermeitänne ja tehkää loistolöytöjä murto-osalla siitä hinnasta, minkä muuten kantaisitte urheilukauppaan.
PS. Saamani hokkarit ovat parhaat luistimeni ikinä!
Tästäkin on jo yli parikymmentä vuotta. Aina yhtä kaunis...
