Espan katseenvangitsija

Kuljen päivittäin Finlaysonin liikkeen ohi Eteläesplanadilla. On hauska seurata ohikulkevien ihmisten ilmeitä heidän huomatessaan Tom of Finland -tuotteet paraatipaikalla. Osa ihmisistä tirkistelee salaa, osa tuijottaa suu auki ja osoittelee sormella. Ja sitten on kaikkea siltä väliltä. 

Täytynee alkaa tutkailla yöjuoksuilla kotien ikkunoita. Mihin taloon ilmestyy ensin tällaiset ikkunaverhot?

Pikkutsemppari

Perjantaiaamu omassa sängyssä: "Mä en kyllä jaksa lähteä tänään mihinkään."

Kirkas tytön ääni vierestäni peiton alta: "Mamma det är fredag idag. Sun täytyy jaksaa olla vielä tänään töissä. Huomenna on lördag ja sitten sä saat nukkua niin pitkään kuin haluat."

Kuulosti harvinaisen tutulta. Aivan kuin omasta suustani?!

Tarvitsin tsemppausta myös kotimatkalla, sillä lumi, räntä ja loska eivät ole mua varten. Kun katselin 5-vuotiaan ensilumi-iloa, märät taivaalta tippuvat nenäliinat eivät hetkellisesti tuntuneetkaan niin keljuilta.


Talven ensimmäisiä lumienkeleitä. Tällä kertaa ravintola Kiilan terassilla. Ensimmäiset ilmestyivät Base Barin terassille.

Joululahjatoiveita

Lapset ovat oppineet ilmeisesti tarhassa, ettei joulupukin kirjeeseen saa laittaa kuin vain viisi toivetta. Ilmeisesti viisi on vähän. Niinpä lapset ovat tutkailleet olematonta joululahjalistaani tarkkaan: "Mamma, sä voisit pyytää joulpukilta isompaa juomapulloa ja sitten antaisit sen mulle." 

Kun selitän, että keksin kyllä viisi toivetta, kuten esimerkiksi juoksutrikoot ja juoksutapahtumaan osallistumisen, lapsilla on siihen vahva mielipide:
"Sano niistä papalle, niin hän tilaa ne sitten netistä. Ei sun tarvitse niitä joulupukilta pyytää."

Tarvitseeko edes erikseen sanoa, että meillä joulupukki on vielä pop? Ihka elävä satuolento.


Teresa Välimäen ja Johanna Lundholmin Hyvää joulua -kirja olisi mukava löytää joulupukin kontista. Tai oikeastaan se pitäisi ottaa käyttöön jo pikkujouluaikaan, jotta joulupöytä saisi kaipaamaansa piristystä.