Jarruttaminen ei ole kivaa

Harmaaseen kuontalooni mahtuu vielä jokunen harmaa hius. Niitä saa muun muassa pähkäillessä perheen koululaisen arkivapaiden ohjelmaa. Lapsiamme ei kyyditetä pitkin pääkaupunkiseutua tapahtumaluolissa, eikä heille hankita tanssivaa karhua seuraa pitämään vanhempien paiskiessa töitä. He joutuvat viihdyttämään itse itseään. Toki kotikonttori mahdollistaa, että vanhemmat ovat tarvittaessa lähellä. Yhdestä asiasta ei kuitenkaan voi tinkiä. Ekaluokkalaisen on saatava puhkua energiaansa ulkoilmassa heti aamuvarhaisesta.

Veimme Pikku N:n kanssa pikkusiskon tarhaan. Lapset fillaroivat ja minä hölkkäsin. Miss N:n toiveena oli mahdollisimman tasainen reitti. Sellainen, ettei jarruja juuri tarvitsisi. Jarruttaminen kun ei kuulemma ole kivaa. Käytimme kiihdytysratanamme tyhjyyttään ammottavaa Aleksanterinkatua. Tytön välillä hieman mutkitteleva ajotyyli ei kuitenkaan häirinnyt ketään, sillä työmatkalaiset olivat kadonneet keskustasta. Suurin osa Helsingistä vaikuttaa olevan lomailemassa. 

Kyllä. Merivesi on vielä jäätävän kylmää. 

Jatkoimme tarhalta pikkupoikaenergiavaraston tuhoamista pitkin rantoja kotosalle. Pojan oli aivan pakko ajaa jokaisesta kuralätäköstä, päästä ihmettelemään isoja ja pieniä lintuja, kokeilla meren lämpötilaa, tutkailla Kauppatorin vallanneita pappamopoja ja totta kai ajaa kilpaa jokaisen ohi ajavan mopon ja ratikan kanssa. Jarrujen käyttö oli hyvin valikoivaa, aivan kuten pikkusiskolla hetkeä aikaisemmin. Kaiken tuon ohessa meillä oli mielenkiintoisia keskusteluja Angry Birdsin kristalleista ja Allerin vastaanottoaulan kaloista, joita kävimme matkan varrella ihmettelemässä. 

Saimme kasaan kaiken kaikkiaan yhdeksän kilometriä hyötyliikuntaa. Poitsukin tuntui olevan tyytyväinen aamuhikoiluun. Läksyt sujuivat sen jälkeen hymyssä suin. 

Pappamopojen kokoontumisajot Kauppatorilla. Sieltä mopojen matka jatkui Meikun kautta Kaunialan sairaalaan. Kyseessä on vuotuinen hyväntekeväisyystempaus Kaunialan sotainvalideille ja  nyttemmin myös Lastensairaalalle.