Kelläpä meistä ei olisi välillä stressikertoimet korkealla. Arjen vaatimukset ja flunssat iskevät aina pahimpaan mahdolliseen aikaan. Joskus kroppa sanoo sopimuksen irti syystä tai toisesta ja neljä vuodenaikaa saattavat kurittaa odottamattomalla tavalla.
Jokainen näistä ja sata muuta isompaa ja pienempää syytä saattavat laittaa stopin mukavassa nousujohteessa olevaan treeniin. Miten ihmeessä siinä pitää päänsä kylmän rauhallisena, varsinkin kun juoksutapahtuma on viikko viikolta kalenteriaukeamaa lähempänä?
Mulle ykkösjuttu tällaisessa tilanteessa on juoksun säännöllisyys. Se, että tiedän tehneeni hyvävointisena kaikkeni, kun siihen on ollut mahdollisuus. Silloin kevennetty treenaaminen tai väliaikainen telakka ei ole niin paha kuin miltä se tuntuu korvien välissä. Toinen juttu onkin se, miten motivaation saa pidettyä yllä silloin, kun esteitä treenille ei ole.
Mulle sitä tuovat kalenteriin ripotellut tapahtumat, tai kuten aikaisemmassa juoksuvuoden suunnitteluussa kertovassa postauksessa kerroin, tulevat jänistelyt. Mulla on kuitenkin toinenkin, ehkä vähän hassu kikka. Mietin, mitä Satu tekisi.
Kuka ihmeen Satu?
Satu on mun juoksufrendini. Olet saattanut törmätä häneen mm. täällä blogini puolella. Ennen kuin tapasimme oikeasti, hän on ollut mun jänistämässäni porukassa (varmaankin HHM:llä). Hän tiesi mut siitä. Aloimme jutella kesken Paavo Nurmi Maratonia, kaappasin hänet mukaan toiselle kiekalle ja suihkunraikkaana muutaman muun maratoonarin kanssa syömään. Kotimatka sujui yhdessä mukavissa merkeissä Onnibussissa. Näin yksinkertaista on saada sydänystäviä aikuisiässä!
Olemme vuosien mittaan juosseet pitkiksiä yhdessä ja varsinkin Tallinnan maratonista on tainnut tulla se meidän juttumme. Ihailen hänen sisukkuuttaan ja sitoutumistaan hänen valmentajansa Pasi Päällysahon laatimaan treeniohjelmaan. Tehty systemaattinen työ on kantanut hedelmää ja vuosien mittaan hän on ohittanut mut vauhdeissa ja tuloksissa.
Talviset kuvat musta ja Satusta on otettu joulukuisella jouluvalolenkillämme. Lenkin kruunasi joulupuuro Hobo Hotellissa.
Miksi seuraan just Satun tekemisiä?
Some pursuaa seurattavaksi sopivia esikuvia, mutta Satu poikkeaa heistä yhdessä merkittävässä asiassa: tunnen hänet. Tiedän hänen taustansa tavallisena kuntourheilijana ja mitä hänen loistotuloksensa ovat häneltä vaatineet.
Vaikka liikunnallinen onkin aina ollut, hänellä ei ole takanaan lapsuusvuosista yli opiskeluajan kantanutta huippu-urheilijataustaa, eikä hän ole poiminut ikämestaruuksia lajissa kuin lajissa. Sen sijaan hän on aloittanut tavoitteellisen juoksun aikuisiässä "nollista". Mun on helppo samaistua häneen, vaikka on meissä erojakin. Olen juossut pk-lenkkejä suunnilleen yhtä monta vuotta kuin hänellä on ikävuosia.
Olen ylpeä hänestä. Toki elämäntilanteemme ovat erilaiset, mutta kuten alussa mainitsin, meillä kaikilla on omat esteemme ja hidasteemme. Kyse on siitä, kuinka me jokainen ne selätämme. Veikkaan, että Satulle se on periksiantamattomuus ja halu pistää aina paremmaksi.
Ystävän vaikutus juoksuun
En matki ystäväni treenejä, sillä meillä molemmilla on omat kuntotasomme, taustamme ja tavoitteemme. Sen sijaan Satu saa mut toisella tapaa juoksemaan.
Kun mua väsyttää, eikä huvita lähteä kaatosateeseen, mietin mitä hän tekisi. Satu valitsisi tietty sopivat, säähän sopivat vermeet, tarkastaisi vielä lähtiessään päivän treenin ja pistäisi kellon etsimään gps:n. Niinpä mä teen saman. Ja koskapa Satu juoksee paljon, mä pysyn myös säännöllisen treenin imussa. Hänellä on tietämättään muhun aikamoisen iso vaikutus!
Me kaksi Tallinnan maratonin endorfiineissa viime syyskuussa.
Vuoden 2026 tulostavoite
Mua kannustaa Satun tekemisten seuraamisessa toinenkin asia, kuin juoksun säännöllisyyden ylläpitäminen. Haluan päästä maratonilla lähemmäksi hänen kauden parasta tulostaan kuin mihin olen viime vuosina kyennyt. Se vaatii multa samanlaista määrätietoisuutta ja kurinalaisuutta kuin hänellä on. Ja etenkin juoksun säännöllisyyttä ja järkevää treenaamista.
Vaikka molemmilla on kilpailuvietti kohdillaan, meillä ei kuitenkaan ole kilpailuasetelmaa. Kilpailemme yhdessä, emme toisiamme vastaan. Kannustamme toisiamme saavuttamaan tavoitteemme, olivat ne sitten itsensä kuntoon saamisessa, ennätysten metsästyksessä tai muussa arkeen liittyvässä asiassa.
Tätä kutsun todelliseksi ystävyydeksi, muutenkin kuin lenkkipolulla.
Täältä löydät maratonraportit ensimmäisestä viimesyksyiseen Tallinnaan: Maratonit ykkösestä eteenpäin. Ainoastaan vuoden 2024 Stokiksen seikkailu uupuu listalta. Täytynee kaivaa se luonnosten kätköistä, sillä Satu seikkaili sielläkin kanssani.
Ei kommentteja