Finlandia

Taivalsin aution Kaisaniemen puiston läpi hyräillen Finlandiaa. Yht´äkkiä kuulin vierestäni: ”Moi mä oon Pena, ota alusta.” Tein työtä käskettyä, vähän hämilläni tosin. Pena alkoi laulaa ja minä mukana. En osannut sanoja yhtä hyvin, mutta peesasin minkä kykenin. Lauloimme Finlandian loppuun ääniämme säästelemättä. Pena kiitteli, että pelastin hänen päivänsä. Toistin samat sanat ja erosimme Kansallisteatterin takana. Hän jatkoi matkaansa Rautatientorille, minä asemalle. Veikkaanpa, että myös hän hyräili mennessään.

Viritin juuri kahdelle ikkunalle talon kulmaan itsenäisyyspäivän kynttilät. Ne antavat ylväänä valoa ja muistuttavat, ettei mikään ole itsestään selvää, ei edes itsenäisyys. 

Talvijuoksukausi alkoi juoksumatolla. Se on todellista mielikuvaharjoittelua. Edellä juoksevan ahterin sijaan yritin nähdä edessäni Kaivarin rannan - huonolla menestyksellä. 

Ystäväni Juha totesi Facebookissa osuvasti: "Toisaalta voi sanoa ettei matolla tunnu kuin ensimmäisen puolen tunnin ajan tylsältä... sen jälkeen aivokäyrä pelkkää viivaa."

itsenäisyyspäivänä 10,3 km | 51:41

Kuvassa Kaisaniemen puisto hetki ennen Penan ilmestymistä.

Home alone

Lemmenlaivan tunnelma oli kaukana, kun kävin antamassa mojovat halipusut lapsukaisille ja R:lle Viikkarin terminaalissa. Ei tällä pimeydellä hirveästi vilkutella putkessa laivaan kävelijöille. Niinpä nappasin puhelimen kouraani ja soitin systerilleni Ruotsiin: ”Matkalla! Vuorokauden kuluttua siellä, jos ilmojen haltija ja Ruotsin valtion rautatiet näin suovat.”

Mitä teinkään ensimmäiseksi kotiin tultuani? No tottahan toki laitoin Buu-klubbenin päälle totuttuun tapaan. Ihmettelin vain aikani että tuotako tässä nyt pitäisi katsoa... Sen jälkeen keitin kunnon maitokahvit – kahdelle. Toinen mukillinen odottaa orpona tiskipöydän kulmalla.

Mun pitää selvästikin harjoitella tätä kotona yksin olemista. Kun oikein tsemppaan, pääsen varmaankin jatkokurssille siinä vaiheessa, kun muu perhe tuleekin taas jo kotiin. 

kuva: www.megomuseum.com

Vauhtimäkikävely

Päivän treeni sopii myös tällaiselle toipilaalle: vauhdikas kävely mäen päälle ja vielä vauhdikkaampi alastulo ehdalla Stigalla. Tämä on hyötyliikuntaa hauskimmillaan!

Lähdimme valloittamaan koko perheen voimin Kaisaniemen nyppylää siihen aikaan illasta, kun muut lapsiperheet olivat jo nauttimassa iltapalaa. Onneksi myös miss N on saanut itselleen oman menopelinsä. Lasten ei tarvitse enää odotella malttamattomina vaihtopaikalla, vaan he voivat viilettää omaa (hurjaa) vauhtiaan alas hankeen. Tai siis melkein omaa... Miss N saa vielä toistaiseksi isän tai äidin kelkkailukaveriksi mukaansa. Viimevuotinen läheltä piti –halaus puun kanssa on vielä turhan tuoreessa muistissa.

Kun silmä vältti, pikku N oli koristellut uuden Stigan synttärijuhlista saaduilla glittertarroilla. Miss N on onnesta sekaisin tuijottaessaan ratissa hymyilevää Arielia. Ja kuten arvata saattaa, ratti viuhtoo vimmatusti eikä jarruja turhaan kuluteta.

kuva: www.clasohlson.com