Puolimaraton mielessä

Jätän Helsinki City Runin suosiolla väliin. Olen juossut sen kahdesti, vuonna 2003 ja 2012. Suomen suurimmasta puolimaratonista kuulee hurjaa hehkutusta, mutta itse en jaksanut kummallakaan kerralla innostua.

HCR:n reitti on aivan liian ahdas. Vähintäänkin ensimmäiset neljä kilometriä pitäisi taivaltaa leveällä väylällä, esimerkiksi Manskulla. Sen sijaan lähes 20.000 juoksijaa tunkee Töölönlahdelle, joka tuntuu ahtaalta joskus jopa omalla aurinkoisella sunnuntailenkillä. Pääsin viimeksi omaan vauhtiini vasta kympin tietämillä, mutta silloin peli oli jo menetetty. Alkupuoliskon armoton siksakkaaminen sekä koivuallergia veivät viimeisetkin mehut.

10.8. juostava Runner´s Twilight vaikuttaa yllättävän kiinnostavalta. Järjestäjät ovat onnistuneet tuotteistamaan tapahtuman todella hyvin. Kisaan myydään ties millaista VIP-pakettia ja jänispalvelua. Elokuisen puolikkaan pääsee juoksemaan halvimmillaan 30 eurolla, jos ilmoittautuu maanantaihin mennessä. Helsinki City Run on jo toukokuun alussa, joten maaliskuun aikana ilmoittautumismaksu on huimat 76 euroa. Halvin hintaporras 39 € olisi ollut viime vuoden puolella ilmoittautuneille.

Verrattuna HCR:n nettisivuihin, Runner´s Twilightin sivut on jäsennelty selkeästi ja sieltä löytää varmasti vastaukset kysymyksiinsä, kunhan sivut vain ensin päivitetään. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki pienet yksityiskohdat, kuten peseytymispaikka ja tavarasäilytys ole vielä selvillä, mutta päivän aikataulutus olisi silti mukava tietää jo ilmoittautuessa. Milloin lasten juoksu pidetään? Viimevuotisten tulosten mukaan lasten ikäraja on seitsemän vuotta. Pitääköhän paikkansa? Milloin puolimaratonille startataan?...

Lasten hoito on aina iso kysymysmerkki, sillä osallistumme juoksutapahtumiin yhdessä mieheni kanssa. Niinpä Runner´s Twilightin järjestämä lapsiparkki on mielestäni loistokeksintö. Palvelulle ei kuitenkaan löytynyt hintalappua. Vaikea uskoa, että olisi aivan ilmainen. Täytyypä tarkastaa järjestäjiltä. *)


Harmi, ettei Runner´s World pärjännyt suomeksi. Muistan hankkineeni siitä muutaman numeron ilmestyessään syksystä 2003 kevääseen 2005. No, onneksi länsinaapurista löytyy hyvin toimitettu ja pohjoismaiseen juoksuun sopiva versio. Huhtikuun lehti löytynee pian Lehtipisteistä. 



*) Katsopa kommenteista Runner´s Twilightin Teron vastaukset

3 kommenttia

  1. Moi!

    Ensimmäiseksi täytyy kiittää palautteesta tapahtumaan ja sen nettisivuihin liittyen. Mukava lukea sekä positiiviset kommentit että rakentavat kehitysehdotukset.

    Yritän vastailla kysymyksiin parhaani mukaan. Monet asiat tarkentuvat nyt lähiviikkoina, mutta esimerkiksi peseytymispaikka ja tavaransäilytys tulevat olemaan maalialueen välittömässä läheisyydessä. Alustava aikataulu on sellainen, että aikuisten juoksu starttaa klo 19.30 ja lasten 18.45. Nämä ajat tosiaa vahvistuvat pian, mutta uskallan luvata että heittoa tulee korkeintaan 15 minuuttia suuntaan tai toiseen.

    Lasten sarjoista alin ikäryhmä on tänä vuonna 5-vuotiaat, koska jo viimeksi muutama rohkea alle 5-vuotias uskaltautui viivalle vanhempien kilpakumppanien sekaan :)

    Ja se lapsiparkki on aikuisten kisaan osallistuvien lapsille ilmainen.

    Tervetuloa juoksemaan!

    Terveisin

    Tero
    Runner's High
    runhigh.fi / runnerstwilight.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tarkennetaan vielä, että vaikka lasten alin ikäryhmä on 5-vuotiaat, niin sitäkin nuoremmat ovat erittäin tervetulleita mukaan!

      -Tero

      Poista
  2. Kiitos Tero vastauksistasi!

    Mietin jo viime vuonna osallistumista. Nyt olen varma, että suurin osa perheestämme astuu starttiviivalle, kukin omassa sarjassaan. Lisäksi maksuton lapsiparkki kuulostaa loistavalta.

    Aikataulu on kuin unelma. Aamujuoksut eivät ole minun juttuni. Sen sijaan mitä myöhemmin juoksu starttaa, sen parempi ;)

    Täytyypä laittaa jo nyt iso ympyrä kalenteriin 10.8. kohdalle. Tsemppiä Tero juoksun järjestelyihin, jotka näyttävät olevan jo loistavalla tolalla!

    VastaaPoista