Mannerheim ja muita sotamuistoja

Juoksublogi suuntaa nyt matkansa hetkeksi sivupoluille siihen aikaan, jolloin naisilla oli tähdellisempää tekemistä, kuin hikoilla Kaivarin rannoilla luurit korvilla ja miettiä maratonin tavoiteaikoja.

Hesari muistutti, että tänään on kulunut tasan 95 vuotta siitä, kun Mannerheim otti vastaan valkoisten voitonparaatin Senaatintorilla. Mieheni farmor kertoi aikanaan, kuinka hän oli "hurraamassa Mannerheimille hänen ratsastaessaan nykyistä Mannerheimintietä pitkin valkoisten hallitsemaan Helsinkiin".

Siihen aikaan isoäiti asui Helsingin laidalla, Pohjoiselle rautatiekadulle 1910-luvun alussa rakennetussa jugendtalossa. Ympärillä oli vain matalia rakennuksia, joten hän pääsi paraatipaikalta seuraamaan, kun saksalaiset hyökkäsivät Leppäsuon yli. He tirkistelivät siskonsa kanssa salaa ylemmistä kerroksista, elleivät aivan ullakolta asti. Sisarukset olivat tuolloin hieman vanhempia, kuin rakkaat lapseni ovat nyt.

Toisen maailmansodan aikaan farmorin perhe asui Lönnrotinkatu 33-35:ssä, joka tuhoutui sekä talvisodan ensimmäisenä päivänä, että jatkosodan pommituksissa. Tällä välillä talo oli jo ehditty rakentaa uudemman kerran. "Ensimmäisessä pommituksessa katosi perheen sisäkkö, jonka oli ollut tarkoitus lähteä seuraavana päivänä maalle sukulaisien luo turvaan." Farmorin sisko lähti töihin maaseudulle, sillä siellä tarvittiin lääkäreitä. Samalla hän oppi puhumaan suomea.

Mieheni farmorilla sisareineen oli nelikymppisinä takanaan rankkoja kokemuksia, joita ei välttämättä edes halunnut muistella. Onneksi hän kuitenkin jakoi kanssamme muutaman välähdyksen, jotka saavat lehdestä luettavat historiapätkät elämään.

Näiden muistelujen jälkeen oma tuska siitepölystä tuntuu mitättömältä, ellei aivan naurettavalta. Toisaalta pitää muistaa olla iloinen, jos arkipäivän ongelmat ovat tätä tasoa.


Näkymä Korkeasaaren näköalatornista tulee muuttumaan tulevien vuosien mittaan:


Ei kommentteja