Peiliä ja piilosilla

Emme aina rynni bussipysäkeille tuhatta ja sataa. Ihme kyllä, joskus jopa joudumme odottamaan dösää. Minuutit matelevat tuskastuttavan hitaasti kun pysähdymme ja "kitinätehdas" alkaa rasvata rattaitaan heti, kun vauhti hidastuu.

Onneksi meillä on odotellessa muutakin tekemistä, kuin viritellä sanaharkkaa ja pahaa mieltä. Leikimme peiliä. Kylläpä vaan, sitä samaa, mitä itsekin leikin 70-luvulla Tikkakoskella. Se on hillittömän hauskaa! 

Toinen takuuvarma ajantappoleikki on olla piilosilla. Joskus se saattaa olla hieman liian jännää. Eräänä rauhallisena sunnuntai-iltapäivänä lapset olivat isänsä kanssa Stockalla. Isän piti käydä hoitamassa asioita kangasosaston kassalla ja lapset käyttivät ajan hyväkseen. Pikku N meni piiloon ja Miss N alkoi etsiä. Jonkin ajan kuluttua poika tuli isänsä luo ja kertoi siskonsa kadonneen. Samalla hetkellä kaikui kuulutus: "4-vuotias N*** odottaa isäänsä lamppuosastolla". Miss N oli vaeltanut aina vaan pidemmälle kaupan sokkeloissa etsiessään veljeään. No, tulipahan harjoiteltua turvallisessa ympäristössä, miten eksyessä pitää toimia ja samalla saimme päivitettyä leikin sääntöjä. Piilopaikan tulee olla tästä lähtien huutoetäisyydellä. 

Testasin keuhkoja ja uusia juoksutossujani keskiviikkona tarhamatkalla. Juoksu jäi taas kerran aika töpöksi, mutta kulahtaneista keuhkoista huolimatta sain aikaiseksi tasavauhtisen kolmosen:

Ke 8.5. | 3 km vauhtipyrähdys | 14:24
Endomondon tiivistelmä treenistä:



Ei kommentteja