Päivän pähkinä

Lasten koulumatka kestää kävellen kolme minuuttia ja juosten kaksi.

Koulu alkaa klo 8:30 ja lapset lähtevät kotoa 8:28.

Koulun kello soi kaksi minuuttia liian aikaisin.

Ehtivätkö lapset ajoissa kouluun?


Lapsille luetaan ääneen aamiaispöydässä. Harry Potterin lukemista ei voinut jättää liian jännään kohtaan, joten (turhan tiukka) aikataulu petti jo siinä vaiheessa aamua. 

4 kommenttia

  1. Ihanaa, että luet lapsille ja ei kai se paljon haittaa, jos niin hyvästä syystä vähän myöhästyvät koulusta. Potterit ovat olleet meidänkin lapsillemme todella tärkeitä kirjoja (ja elokuvia), tytär luki kaikki siihen mennessä ilmestyneet jo ennen kuin meni kouluun. Nyt 19-vuotiaana osti vielä sen uusimman ja kaikki muutkin englanniksi.

    On mulla pointtikin: juuri keväällä hän kiitteli (!) sitä, että olimme lukeneet hänelle paljon pienenä ja rohkaisseet kirjojen pariin. Hän koko pääsevänsä paljon helpommalla yo-kokeissa ja myöhemmin myös pääsykokeissa, koska lukemisesta oli niin paljon kokemusta verrattuna esimerkiksi sellaisiin kavereihinsa, jotka eivät koskaan ole lukeneet yhtään kirjaa. Sitä eroa on vaikea ottaa kiinni vanhemmalla iällä. Tästä on tehty ihan tutkimuksiakin, en nyt tähän hätään löydä lähdettä.

    Tätä tarinaa olen kertonut kaikille pienten lasten vanhemmille, jotka vain ovat viitsineet kuunnella. Lukeminen kannattaa aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia, näitä kokemuksia on ilo kuulla!

      Lapset alkavat olla jo sen verran isoja, että kirjavalikoima on onneksi laajentunut. Enää ei tarvitse piilottaa Kani etsii uutta kotia -kirjaa, jottei tarvitsisi lukea sitä joka ilta seitsemän kertaa. Olen huomannut, että lapsille lukemisessa on ollut sekin ilo, että tartun itse nyt taas herkemmin kirjaan. Kun lukemisen makuun on taas päässyt.

      Lupasin lapsille, että vaikka oppivatkin itse lukemaan, luemme heille ääneen niin pitkään kuin haluavat. Isä ruotsiksi, minä suomeksi.

      Poista
    2. Kiva, että teillä on vielä tuo kaksikielisyys-bonuskin!

      Poista
  2. Myöhästelyyn en ota kantaa.. ;) Mutta lapsille ääneenlukeminen on huippujuttu!! Olen kuullut, että on tutkittu millaisista taustoista tulee äidinkilen yo-kokeissa parhaiten kirjoittaneet ja siinä tutkimuksessa parhaat olivat olleet poikia, joille oli luettu vielä pitkään sen jälkeen kun he itse olivat oppineet lukemaan. Olisi siis tärkeä jatkaa myös isommille lapsille lukemista. Lukuhetki on tärkeää yhteistä aikaa, oli se sitten aamupalalla, iltapalalla tai ennen nukkumaan menoa. Luettavat kirjat kannattaa valita vähän vaativammiksi kuin mitä lapsi itse lukisi. =) Minäkin olen lukenut Harry Pottereita (1-3) iltasaduiksi. Tosin meillä oltiin silloin vasta ekoilla luokilla, joten sovittiin, että jatko-osiin jatketaan sitten myöhemmin. =)

    Lukevan aikuisen malli on myös tärkeä eli esimerkin voima. =) Itse luen kirjoja vaihtelevasti, mutta viikottain. Välillä enemmän hömppää, tietokirjoja ja self helppejä. Mutta minun pitäisi opetella löytämään myös klassikoiden voima.. =)

    VastaaPoista