Näytetään tekstit, joissa on tunniste keräilymaraton. Näytä kaikki tekstit

42 | KPK 24/7 tammihaaste


Laajensimme perjantaina elinpiiriämme Aurinkolahteen. Olisimme päässeet metrolta liityntälinjalla perille saakka liikuttamatta juuri jalkojamme, mutta pieni iltalenkki teki hyvää. Onneksi kävelimme, sillä muuten olisi jäänyt löytämättä tammihaasteen neljäkakkonen.

42 kilometriä on lyhyt, passeli tai pitkä matka siitä riippuen, kuinka pieniin palasiiin sen pilkkoo ja mitä on matkan varrella. Jalathan väsyvät aivan saletisti, mutta nyt puhutaan lähinnä siitä, kuinka keveältä tai raskaalta maratonin mittainen matka tuntuu pääkopassa.

Hupsista, vielä yksi maraton tälle vuodelle



Kysyttäessä kuinka monta maratonia olen juossut tänä vuonna, olen vastannut automaattisesti:

"4"

Olen valehdellut tietämättäni niin että korvat heiluvat. Oikeastihan olen juossut vain kolme. Kenties neljäs on tullut juostua unissani, mutta sitä ei datan puutuessa lasketa. Pyydän anteeksi kaikilta kysyjiltä näin kirjallisesti.