Lappu rinnassa torstaipitkiksen reitillä – Helsinki Street Run 2017



Mulla oli kaksi tavoitetta Helsinki Street Runille. Jos pääsisin maaliin, enkka olisi siinä, ekaa kertaa kun olin juoksemassa 17 kilometrin matkaa. Toinen tavoite oli tuoda tyydytystä kanssakilpailijoille olemalla "taas yksi ohitettava selkä". Onnistuin molemmissa!


Pääsin lähtemään kisapaikalle vasta puoli tuntia ennen starttia. Sain ilakoivia kommentteja juostessani yksinäni kisapaidassa numerolappu rinnassa Helsingin keskustan läpi:

"Oletko eksynyt?"
"Missä muut juoksijat ovat?"
"Jaksaa, jaksaa!"

Kieltämättä oli huvittavaa siksakata lauantaishoppailijoiden lomitse kohti Kisahallia. Sain kannustukset jo siinä vaiheessa omalla nimelläni. Ajattelin, että tämähän toimii hyvin heijaajien lämmittelynä.

En meinannut löytää lähtöalueella  Jannaa ja Kukkista, joiden kanssa olin sopinut treffeistä, sillä kaikilla oli samanväriset paidat. Tai siis miltei kaikilla. Osa streetrunilaisista oli saanut lilan paidan asemesta mustat, sillä naisten S-kokoiset olivat lopuneet kesken. Olisi muuten värin vaihto sopinut mullekin.

Jannalle soitto ja niin löysimme toisemme. Kukkiksen löysin lähtöviivan tuntumasta, aivan kuten arvelinkin.


Janna juoksi maaliin loistavalla ajalla. Lähtöhärdellissä ihailin hänen kevyttä askeltaan ja upeaa kisakampausta, joka oli sävy sävyyn paidan kanssa. Aivan kuten kynnetkin. Oli hienoa tavata niin lähdössä kuin maalissakin!

Jos sää olisi ollut armollisempi, eikä takana olisi ollut useampaa yötä töitä tehden, olisin lähtenyt tavoittelemaan 4:45-4:50 keskaria. Nyt veikkasin, että loppuaika valuisi 5:10-5:15 keskarin tietämille. Olin oikeassa, mutta syy löytyi kuitenkin keuhkoista. Tuntui siltä, kuin keuhkojeni suuaukolla olisi ollut tiheä verkko, jonka päällä oli parin sentin kasa moskaa estämässä hapen kulun. Kröhin ja yritin sylkeä koko matkan, eikä juuri mitään tullut ulos. Pujopöpeliköt eivät parantaneet oloa. Kolme kilometriä juostuani tajusin, että nyt on pakko mennä keuhkojen ehdoilla, tai en pääse maaliin lainkaan. Heittäydyin suosiolla ohitettavan selän rooliin.

Juomapisteitä oli ripoteltu tarpeeksi reitin varrelle. Ekalla pisteellä käteni oli ajatustani nopeampi. Sen sijaan, että olisin ottanut kupista hörpyt, olin jo heittänyt mukillisen vettä kaaressa jäähdyttämään kuumaa pollaani. Siinä vaiheessa ei tehnyt mieli kääntyä takaisin hakemaan toista mukia. Jatkossa vietin pisteillä ruhtinaallisesti aikaa, sillä halusin olla varma, että saisin vettä sekä vatsaani että päälleni.



Street Runin reitti on varsin mukava, mutta mulle liian tuttu. Jos en keksi mitään muuta pitkisreittiä, lähden juoksemaan Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta Lauttasaareen. Koskapa olen hikoillut noilla suorilla jo parisenkymmentä vuotta, ne eivät sykähdytä enää kuin auringonnousun tai -laskun aikaan. Koivusaaren pitkän nousun jälkeen olin lannistettu, mutta kiitos larulaisten loistavan kannustuksen, Lauttasaaren pätkästä tuli kaikkea muuta kuin pakkopullaa.

Heijaajia oli kaikkialla! Tuntui siltä, kuin koko kaupunginosa olisi tullut reitin varteen kannustamaan. Heijausta kuului yllätykseksemme myös tyhjillä suorilla. Mummot kurottelivat hymyssä suin ikkunoistaan. Silmäkulmaani ilmestyi hikipisaroiden lisäksi myös ilon kyyneliä.

Heijaajat pelastivat juoksuni ja muistelen lämmöllä erityisesti sitä ihanaa tyttöä juomapisteellä, joka oli valmis antamaan mulle vesimukin lisäksi myös halauksen. Taisin näyttää aika ryytyneeltä. Yhdellä juomapisteellä sain heijaukset ruotsiksi. Ilmeisesti siellä oli lasteni tuttuja, jotka tunnistivat mut. Harmi, etten kykene lappu rinnassa seuraamaan ympäristöäni ja tajuamaan siitä olennaista. Mutta kiitos teille kaikille. Kuulin kyllä kaikki kannustukset ja sain niistä lisävoimia juoksuun.

Parin pitkän nousun jälkeen puolessavälissä kisaa huomasin, että juoksu on keuhkoista huolimatta keveämpää. Taas kerran tuli todistettua, että mun pitää juosta 45 minsaa ennen kuin juoksu alkaa tuntua siedettävältä. Sekä kisoissa että treenatessa.


Pääsimme juoksemaan Street Runille SEATin tiimissä.  SEATilta saamani juoksupaita kulkee varmaan vielä pitkään mukanani lenkkipoluilla.  


Lauttasaaressa mut nappasi mukaansa mustiin pukeutunut naispuolinen kanssakisaaja. Kummallakin oli tavoitteena päästä maaliin alle 1,5 tunnin. Harmittaa, että jäin jälkeen vietettyäni taas kerran pitkän tovin juomapisteellä, sillä olisin halunnut hänestä kaivattua juoksuseuraa loppupuoliskolle. Vaikka toiveeni ei toteutunutkaan, sain hänen määrätietoisesta etenemisestään lisäbuustausta omaan juoksuuni.

Kaapelitehtaalle kaarrettuani sain kiinni SEATin, joka taisi seurata maratonin häntää. Kajareista kaikui Sommartider. Aloin muistella niitä merkityksellisiä hetkiä elämässäni, joissa samainen biisi on ollut mukana. Pääni sisällä pyörivä filmi oli pakko katkaista, sillä en voisi jatkaa juoksua jos tunneryöppy kasvaisi liian isoksi.

Baanan päässä maratoonarit sekoittuivat meihin streetrunilaisiin. Oli mukava saada lisää juoksijoita ympärille, mutta tajusin aika pian olevani jumissa. Vauhti hiljeni hiljenemistään. Yritin sinnitellä takaisin omaan vauhtiini, mutta aika huonolla menestyksellä. Kaikki lilapaitaiset katosivat näkyvistäni. Olin luvannut perheelleni, että tulisin maaliin viimeistään 1,5 tunnin kuluttua lähtölaukauksesta. Nyt alkaisi ihan oikeasti olla kiire.

Kasalaistorilla oli hurjasti porukkaa seuraamassa juoksua. Sain kannustusta omalla nimelläni niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Töölönlahden pätkä meni sumussa. Oksetti. Vihdoin pääsimme Urheilutielle ja tiesin kohta näkeväni keskiviikkona kuvaamani neljäkakkosen asfaltissa. Päässäni ei pyörinyt muuta, kuin:

Onneksi mun ei tarvitse mennä toiselle kiekalle. 

17 kilsaa oli mulle aivan tarpeeksi.


Lähtiessämme Telia Areenalta taivas alkoi jo tummua uhkaavasti. Kentällä oli huomattavasti paljon enemmän porukkaa kun itse tullessani maaliin. 

Telia Areenan sisääntulossa oli ylimääräistä porukkaa, joille mun oli pakko tiuskasta, että menisivät pois tieltä. Kaiken lisäksi kaartaessamme stadionille mut ja perässäni juossut Valtteri oltiin ohjaamassa väärään suuntaan. Mitä p******ttä??!! Kaiken lisäksi loppusuora oli nurtsilla, ei suinkaan radalla. Kaarsin urpona maaliin ratamerkkien ulkopuolelta, en suinkaan lyhintä reittiä. Mieheni lohdutti mua jälkikäteen kertomalla, että joku nainen oli kiertänyt ratamerkkien lisäksi myös kentällä olleet autot, kun ei ollut tiennyt mistä pitäisi juosta.

Keljutus kuitenkin lieveni, kun kuulin mieheni ja tyttäreni kannustuksen katsomosta.

Maalissa sain Valtterilta ensimmäiset halaukset ja pian löysinkin hienosti juosseet Jannan ja Kukkiksen. Ilman kavereita maalialueella pörrääminen olisi ollut aika yksinäistä, sillä väkeä oli maalialueella tosi vähän eikä katsomoon perheen luokse ollut helppoa pääsyä. Paperikassien ja juomien jakopisteet olivat mielestäni aivan liian kaukana toisistaan ja väärässä järjestyksessä.

Tie maalialueelta vei Bollikselle ja perheeltäni kesti pienen ikuisuuden verran ennen kuin he pääsivät katsomosta vaatepussukkani kanssa. Työpäiväni oli alkanut jo ennen Bolliksen tavarasäilytyksen avaamista, joten jouduin tukeutumaan henkilökohtaiseen pussipalveluun.



Pysyin keskellä olevan Kukkiksen peesissä 45 ensimmäistä metriä. Kohtalotoverini Heidin kanssa ehdimme vaihtaa maalissa keuhkokuulumiset. Vertaistuki on ihmeellinen asia <3

Tarkoituksenamme oli lähteä Kukkiksen kanssa kannustamaan frendejä reitin varrelle. Tajusimme kuitenkin liian myöhään, että he olivat jo ohittaneet Bolliksen maratonin toisella kierroksella. Eikä Töölöstä mennä ihan noin vaan Kuusisaareen tai Lauttasaareen heijaamaan. Kun tuuli yllättäen yltyi ja taivas alkoi tummua, päätimme sittenkin lähteä himaan.


Pilvipeitteen saetessa oli pakko heittää tulitakki niskaan ja häipyä paikalta. 

Matkalla keskustaan heijasimme neljän tunnin juoksijoita maaliin. Ykkös- ja kakkoskierroksen haarautumiskohdassa oli samanlaista härdelliä, kuin viime keväänä Oulussa. Toiselle kierrokselle oli miltei mahdoton päästä katsojien lomitse. Keljutti hitaampien juoksijoiden puolesta.


Toivottavasti pussukoiden sisältä löytyi myrskyssä taivaltaneille edes jotain kuivaa päälle pantavaksi. 

Otin pienen jäähdyttelyspurtin kiihdyttäessäni Stockan Herkkuun viimeminuuteilla ennen sulkemista. Kun tulin Keskuskadulle tavaratalon syövereistä, taivas tummui entisestään ja koko maailma muuttui mustaksi. Jos en olisi osannut odottaa ukkosmyrskyä, olisin ollut ihan varma, että maailmojen sota on alkamaisillaan ja ufot laskeutuvat tuota pikaa. Taisi olla vähän energiapulaa, kun moista mietin...


Mies kävi ostamassa meille alkoholitonta olutta ja mä kipaisin hakemaan suklaateetä. Juhlimme  juoksuani tuttuun ja turvalliseen tapaan lasten mentyä nukkumaan. 

Taivas aukesi hetken kuluttua ilman sen pidempää ennakkovaroitusta. Juoksin asematunneliin etsimään perhettäni. Odotellessamme sateensuojassa bussiamme ukkosen jyristessä ja salamoiden viuhuessa yläpuolellamme, en voinut olla ajattelematta kaikkia tuttuja ja tuntemattomia juoksijoita HCM:n toisella kiekalla. Musta ei olisi ollut puikkelehtimaan kaatuneiden puiden alitse tai kahlaamaan reisiin asti ulottuvassa vedessä. Suurin toiveeni oli, että kukaan ei vahingoittasi itseään. Juoksu kun ei ole niin tärkeää, ei edes maraton.

Yht´äkkiä iltapäivän helle ja painostava ilma alkoikin tuntua passelilta juoksusäältä.


La 12.8. Helsinki Street Run | 17 km | 1:29:23 

Ensimmäinen negatiivinen splitti ikinä. 
Ensimmäinen puolisko taittui pysähdyksineen keskarilla 5:31 min/km, toinen puolisko keskarilla 4:52 min/km. 


Juoksin Hoka One One Tracer 2:lla ensimmäistä kertaa kisoissa. Yhteistyö jalkojeni kanssa oli saumatonta. 

6 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Lämmin kiitos <3 Ja onnittelut itsellesi ekasta HCM:stä. Hurjassa säässä saitte tarpoa. Jokainen reitillä ollut on sankari, pääsi myrskyssä maaliin tai ei.

      Poista
  2. Kiitokset vielä seurasta Sinulle ja Kukkikselle! Oli mahtavaa, kun sai lähtö- ja maalialueella fiilistellä tuttujen kanssa. Upea kannustus reitin varrella lämmitti myös mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Janna! Hyvä että pääsitte myrskyn alta himaan turvallisesti. Olitte mielessäni myräkkää ihmetellessäni.

      Poista
  3. Kiva kisaraportti taas! Hauska tuo ekan juomapisteen kommellus :)

    Onnea juoksusta!

    VastaaPoista
  4. Larulainen kannustaja Tallbergin puistotien huoltopisteen kulmilta täällä moi! :D Näitä raportteja on kyllä kiva lukea. Ostin just tänään alle uudet juoksukengät (kirjoitin joskus sun blogiin kommentin hiertävistä kengistä), sormet ja varpaat ristissä, että nämä uudet toimii ja pääsen taas kunnonkohottamisen makuun.

    VastaaPoista