Ei eksymisvaaraa – Kaisaniemen juoksu 3.9.


En ole viime aikoina loistanut järjen jättiläisenä, ainakaan suunnistustaitojeni vuoksi. Nyt on kuitenkin löytynyt Midnight Runin lisäksi toinen juoksukisa, jossa eksyminen on mulle miltei mahdotonta, olin kuinka rättiväsynyt tahansa. Nimittäin Kaisaniemen juoksu, jonka reitillä olen lenkkeillyt jo yli 30 vuotta.

Vaikka Kaisaniemen juoksu järjestetään nyt 87. kertaa ja olen asunut sen reitin läheisyydessä yli puolet elämästäni, niin siitä huolimatta en tiennyt koko tapahtuman olemassaolosta kuin vasta muutama vuosi sitten ystäväni Maratonmamman osallistuessa siihen. Ihailin puolimaratoonareita, jotka juoksivat Kaisaniemen kentälle piirrettyjä viivoja pitkin.


Reitti oli silloin ja on edelleenkin melkoisen haastava, jollei ole erikoistunut mäkijuoksuun. Reitille mahtuu pieniä kumpareita ja Helsingin mittakaavassa jyrkkiä mäkiä.

Reitti on aluksi tasainen, mutta Tokoinrannan jälkeen päästään tositoimiin. Helsingin kaupunginteatterin ohittavalla Eläintarhantiellä on tiedossa tuskastuttavaa hivutusta mäen laelle. Reitti kulkee pätkän radan viertä, kunnes sukeltaa jyrkästi Töölönlahdelle. Tasainen ja kaunis Töölönlahti tulee olemaan takuuvarmasti lemppariosuus.


Reitti kierretään vastapäivään. Yksi kiekka on seitsemisen kilometriä. 
Alustava reitti napattu tapahtuman nettisivuilta

Mutta sitten... Töölönlahden puiston jälkeen on ensin pieni nousu pikkusillalle. Siitä lähteekin pian jyrkkä nousu Linnunlaululle. Siinä ei varmastikaan ehdi ihailla maisemia (tuskan) hien virratessa silmiin. Ja kun on päästy tasaiselle, pitää vielä purra huulta ja nousta ylös Linnunlaulun sillalle.

Sieltä itse kukin valuu, rynnii, pyörii, juoksee tai kävelee alas jyrkästi viettävän rinteen päästäkseen Kaisaniemeen vievälle suoralle. Tsekkasin tänään aamulenkilläni, että laskeuduin mäen keskarilla 7:30 min/km. Enkka-ainesta?! Not.



En ole aivan varma missä järjestyksessä mikäkin kiekka kaarretaan Kaisaniemen puistossa, mutta jos olen tajunnut puiston kiertosuunnan oikein, sillekin pätkälle tulee kaksi nyppylää lisää. Eksymismahdollisuutta tuskin on, sillä luotan kovasti edelläni juoksevien suuntavastoon ja että hiekkaan on vedetty tälläkin kertaa apuviivoja. Ja onhan mulla toki kotikenttäetu puolellani.

Kertaus on opintojen äiti. Kun reitin on kerran oppinut, sen saa juosta uudelleen vielä kaksi kertaa. Eli samalla tulee hoidettua viikon pakara- ja reisilihastreeni. Ehkä siinä saatetaan pollankin kestävyyttä testata. Ainakin tällaisella kuntomaratoonarilla.


Eihän tämä nyppylä näytä kuvassa sen kummemmalta, mutta veikkaan sen kasvavan korkeutta kilometri kilometriltä. 

Taisi parin viikon takaisesta masokistien kanssa juoksemisesta tarttua pieni masokistin siemen myös minuun, sillä olen mäistä huolimatta lähdössä innoissani sunnuntaiselle puolimaratonille. Mietin hetken verran kummalle matkalle osallistuisin, sillä lyhyemmällä viiden kilometrin matkalla pääsisi nautiskelemaan miltei samasta ihanuudesta, mutta vain yhden kerran verran kutakin nyppylää. Mutta sitten muistin, etteivät pikamatkat ole mua varten.

Jos Kaisaniemen juoksuun osallistuminen alkoi kiinnostaa, ilmoittautuminen on avoinna 31.8. saakka. Jälki-ilmoittautuminen onnistuu sunnuntaiaamuna kilpailutoimistossa klo 10:00-11:30.


Tulit juoksemaan tai kannustamaan, varaa aikaa Hoka One One -lenkkareiden testaukseen. Hokan ständin löydät Kaisaniemen puistosta kisa-alueelta su 3.9. klo 10-14. Testattavina lenkkareina tällä kertaa: Clifton 4, Clayton 2, Speedgoat 2 ja Challenger ATR 3. Olen itse paikalla Hoka One One -lähettiläänä klo 12 saakka etsimässä testaajille oikean kokoisia lenkkareita. 


Ke 30.8. aamulenkki Kirsikan kanssa ja Kaisaniemijuoksun reitin katsastusta | 10,7 km | 1:12:38 | 6:47 min/km

Ei kommentteja