Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaisaniemen juoksu. Näytä kaikki tekstit

Hapokas puolimaraton – Kaisaniemen juoksu 2017



Sain Kaisaniemen juoksulta sen mitä odotinkin: mäkitreeniä ja viivalla juoksemista. Sen sijaan koirien keskellä juokseminen ja olosuhteisiin nähden hyvä loppuaikani yllättivät.

3 viikonlopussa 3 juoksukisaa


Kolmonen on onnenlukuni. Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä tulevien viikonloppujen kolmen suoran kanssa. Veikkaan, ettei onni auta mua maaliin puolikkaalla, kympillä, eikä varsinkaan maratonilla. Parhaiten pärjään lihasvoimalla ja pitämällä pollan kylmänä.

Ei eksymisvaaraa – Kaisaniemen juoksu 3.9.


En ole viime aikoina loistanut järjen jättiläisenä, ainakaan suunnistustaitojeni vuoksi. Nyt on kuitenkin löytynyt Midnight Runin lisäksi toinen juoksukisa, jossa eksyminen on mulle miltei mahdotonta, olin kuinka rättiväsynyt tahansa. Nimittäin Kaisaniemen juoksu, jonka reitillä olen lenkkeillyt jo yli 30 vuotta.