Rakkauskirje vesimiehelleni

Kuusi vuotta sitten halusit tulla maailmaan. Olit loikoillut yhdeksän kuukautta välillä potkien, välillä nyrkkeillen. Ilmeisesti aloitit jo silloin uimaharjoittelun. Vasta päivän, pari ennen syntymääsi sait aikaiseksi raivokkaita supistuksia. Olin valmis.

Muistan ensimmäisen kontaktimme. Sinut laitettiin vatsallesi roikkumaan reisieni päälle. Tunsin jotain lämmintä ja painavaa. Jotain, joka ei ollut oikeasti painavaa. Seuraavaksi sain sinut syliini. Kiintymys syntyi heti, rakkaus syttyi myöhemmin ja kasvoi päivä päivältä.

Tiesin, että syntymäsi muuttaa monia asioita, mutta myös sen, että niin moni pysyy samana. Sitä en voinut käsittää, kuinka suurta rakkaus voi oikeasti olla. Rakastan isääsi, siskoani, vanhempiani, ystäviäni... Silti sydän sykkii täysin eri kanavalla, kun on kyse omasta, rakkaasta lapsesta.

Sinusta on kasvanut näiden vuosien aikana reipas lapsi, jonka huumorintaju, herkkyys ja tunneäly yllättävät minut vähän väliä. Jos kirjoittaisin ominaisuuksiasi työhakemukseen, kertoisin ainakin, että olet positiivinen, kohtelias, kaikkien kaveri, urheilullinen, tarkkasilmäinen, railakas, keskittymiskykyinen, huomaavainen sekä pidät muista, tai ainakin pikkusiskostasi huolen. On ilo seurata, mihin luonteesi vivahteet vuosien mittaan vievät sinut.

Heräät huomenaamuna innokkaana. Onhan syntymäpäiväsi. Avaat lahjat etkä millään malttaisi syödä, saati lähteä käsikseen, sillä rakentamattomat Legot houkuttelevat liikaa. Minä taas katson sinua ja olen onnellinen. Onneksi minulla on sinut. Rakastan sinua täydestä sydämestäni ja sen yli.

Junibackenissa lumikuninkaan valtaistuimella

Voiko synnyttämistä ja maratonin juoksemista verrata toisiinsa?

Jännitän parhaillaan ystäväni synnytystä. Hän lähti Naistenklinikalle tunti sitten. Samalla muistin kuluneen vertauksen maratonista ja synnytyksestä. Kahden synnytyksen ja 11 juostun maratonin kokemuksella kirjasin mieleeni juolahtaneita yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia:

+ Kumpaakaan kokemusta ei unohda, vaikka yksityiskohdat ovatkin usvan peitossa (onneksi).

+ Ärräpäät lentävät takuuvarmasti jossain vaiheessa.

+ Tulee hiki.

+ Energia on vähissä.

+ Paikat ovat jälkeenpäin kipeinä.

+/- Kannustus auttaa jaksamaan.

- Maratonin voi jättää milloin vaan kesken, synnytyssalista ei voi karata.

- Synnytyksen kipu on infernaalinen verrattuna juoksun aikaiseen kivistelyyn.

- Synnytyksen kestoa ei voi määritellä etukäteen.

- Synnyttäessä millään muulla ei ole väliä, on vain tämä hetki. Maratonilla ajatukset haahuilevat tulevissa koitoksissa, juoksun jälkeisessä illallisessa, ...

- Maraton on kuin huume. Sitä on pakko saada lisää ja pian. Itselläni ei ole koskaan ollut samanlaista himoa päästä uudestaan Naistenklinikalle synnyttämään.

Maratonäidit tuliko mieleenne jotain lisättävää?

Nyt painun vällyjen alle jännäämään.