Pari annosta päivässä

Iänikuinen kysymykseni lapsukaisille on: "Mitä haluaisitte syödä tänään?" Miss N vastaa aina: "Perunamuusia ja pastaa ketsupin kanssa". Pikku N antoi sentään mielenkiintoisen listan. Häntä ei haittaisi jos Hevikokki tarhassa ja äiti tai isä kotona sattuisivat tarjoamaan samaa ruokaa samana päivänä, jos se on:

makaronijauhelihalaatikkoa (yllätys, yllätys!)

ilman hampaita -ruokaa (keksin nimen ala-asteikäisenä perunamokko-jauhelihalaatikolle)

Pasta Bolognesea (Maratonmamman poika on tainnut opettaa tämän hienon nimen)

nakkeja (niinpä niin...)

Tein siis ison kattilallisen jauhelihak... anteeksi Bolognese-kastiketta. En kuitenkaan lorauttanut sekaan punaviiniä (ei sopivan hintaluokan pulloa avattuna), enkä antanut lisämakua pekonilla (yksi perheestämme ei voi valitettavasti syödä sikaa). Sen sijaan jatkoin kastiketta tavalliseen tapaani aimo annoksella porkkanaraastetta. Penniä voi venyttää monella tapaa!

Kohta laitan uuniin jauhelihakastikejämistä valmistamani lasagnen. Käsistreeneistä kotiutuva perhe saa vatsansa täyteen ennen kaverin huippuhauskoja 6-vuotissynttärijuhlia.

Jätän tänään suosiolla juoksun väliin. Huilaan hieman polveani ja keskityn kodin raivaukseen. Kevät saa vuodesta toiseen siivousvimman valloilleen. 

Tässä haastetta niille, joille 42 kilometrin normaalirasitus ei riitä, mutta ultramatkat eivät kiinnosta:

Rakkauskirje vesimiehelleni

Kuusi vuotta sitten halusit tulla maailmaan. Olit loikoillut yhdeksän kuukautta välillä potkien, välillä nyrkkeillen. Ilmeisesti aloitit jo silloin uimaharjoittelun. Vasta päivän, pari ennen syntymääsi sait aikaiseksi raivokkaita supistuksia. Olin valmis.

Muistan ensimmäisen kontaktimme. Sinut laitettiin vatsallesi roikkumaan reisieni päälle. Tunsin jotain lämmintä ja painavaa. Jotain, joka ei ollut oikeasti painavaa. Seuraavaksi sain sinut syliini. Kiintymys syntyi heti, rakkaus syttyi myöhemmin ja kasvoi päivä päivältä.

Tiesin, että syntymäsi muuttaa monia asioita, mutta myös sen, että niin moni pysyy samana. Sitä en voinut käsittää, kuinka suurta rakkaus voi oikeasti olla. Rakastan isääsi, siskoani, vanhempiani, ystäviäni... Silti sydän sykkii täysin eri kanavalla, kun on kyse omasta, rakkaasta lapsesta.

Sinusta on kasvanut näiden vuosien aikana reipas lapsi, jonka huumorintaju, herkkyys ja tunneäly yllättävät minut vähän väliä. Jos kirjoittaisin ominaisuuksiasi työhakemukseen, kertoisin ainakin, että olet positiivinen, kohtelias, kaikkien kaveri, urheilullinen, tarkkasilmäinen, railakas, keskittymiskykyinen, huomaavainen sekä pidät muista, tai ainakin pikkusiskostasi huolen. On ilo seurata, mihin luonteesi vivahteet vuosien mittaan vievät sinut.

Heräät huomenaamuna innokkaana. Onhan syntymäpäiväsi. Avaat lahjat etkä millään malttaisi syödä, saati lähteä käsikseen, sillä rakentamattomat Legot houkuttelevat liikaa. Minä taas katson sinua ja olen onnellinen. Onneksi minulla on sinut. Rakastan sinua täydestä sydämestäni ja sen yli.

Junibackenissa lumikuninkaan valtaistuimella

Ei ihan putkeen

Kovasti odottamani kolme kympin kiekkaa jäivät kaksi kierrosta vajaiksi (10,7 km | 57 min). Toivottavasti 50 km tavoittelijat onnistuivat tänään paremmin. Keljutukseni ei ole kuitenkaan ihan niin kova kuin mitä olisin kuvitellut. Sain nimittäin uuden, mukavan tuttavuuden. Frejan vauhdissa oli hyvä juosta. Kun vaan elimistö tottuisi aamujuoksuihin...  

Running Finlandin sateinen sunnuntailenkki juostiin Larussa. Paikka ja aika olivat mitä mainioimmat, sillä saimme vaihdettua R:n kanssa lennosta lasten vahtivuoroa. Hän toi lapsukaiset käsikseen ja palasi juosten kotiin. Kotimatkamme lasten kanssa yleisillä oli tosin pitkääkin pidempi. Samaan matkaan, mihin R käytti juosten 32 minuuttia, meillä meni bussi+kävely-kombolla 1 h 20 min. Bussit olivat täynnä joulukatua ihmettelemään suuntaavia lapsiperheitä vaunuineen. Jäimme omien kärryjemme kanssa yhdestä jos toisestakin dösästä ulkopuolelle.

Viikonlopun kruunasi iltapala ystäväperheen luona telakan kupeessa. Ihanan rentoa oleskelua herkkujen ääressä! Lasten meininki yltyi välillä villiksi, mutta onneksi on keksitty pelastava, aina yhtä tehokas lastenvahti, YLE Femman  Bärtil. En tajua koko ohjelman hohtoa, mutta tärkeintä on, että sen kanssa homma menee aina takuuvarmasti putkeen.

Ehdimme juuri ja juuri näkemään joulukadun avajaiskulkueen. 

Bassetit ovat vuodesta toiseen henkilökohtaisia suosikkejani. 

Angry Birdsien päät taas näyttivät siltä, että pienikin tuulenvire 

saa ne vierimään alas kuorma-auton kyydistä. 

Pienestä pitäen

Esikoiseni sai juoksukärpäsen pureman jo ennen syntymäänsä. Juoksin kuudennen maratonini 9. raskausviikon tietämillä ja lopetin juoksemisen noin kuukautta ennen laskettua aikaa. Loppuvaiheessa tosin hölköttelin juoksumatolla sellaista vauhtia, että tasamaastossa rollaattorin kanssa kulkeva mummokin olisi kiilannut hengästymättä ohitseni.

Pikku N haluaa jatkuvasti juosta, hyppiä, potkia palloa ja fillaroida. Hän aloitti liikkarissa kolmen ikäisenä. Nyt ohjelmassa ovat jalka- ja käsipallo. SAPA ry:n järjestämän Maajoukkueen jalkapallokoulun jälkeen pikkumies oli varmaakin varmempi että tätä hän haluaa enemmänkin. Käsipallo Dickenissä taas tuntuu olevan eräänlainen jatke tarhaviikolle. Sunnuntaitreeneissä pääsee tapaamaan entisiä ja nykyisiä tarhakavereita. Samalla pääsee mielipuuhien pariin, eli potkimaan ja heittämään palloa, juoksemaan ja hyppimään.

Juoksua pallon kanssa ja ilman

Olen hurjan iloinen siitä, että N uskalsi aloittaa futiksen vaikka joukkueessa ei olekaan kavereita vanhastaan. Onhan se meille aikuisillekin kova paikka aloittaa uusi harrastus, jos joukossa ei ole yhtään tuttua. Pikku N solahti luontevasti SAPA 05:ssa pelaavien 40 lapsukaisen sekaan. Pelitaidot eivät ole aivan samaa luokkaa kuin kaksi vuotta vanhemmilla joukkuekavereilla ja suomikin tuottaa välillä hankaluuksia, mutta väliäkö sillä. Kunhan saa potkia palloa yhdessä muiden kanssa!

Maratonmatkamme Tukholmaan ja Tallinnaan ovat saaneet uuden vivahteen, sillä lapset odottavat kuumeisesti omia mini maratonejaan. Vielä en tosin ole varma josko kuopus on ollut Tallinnassa innostuneempi palkintona olevasta karkkipussista vai itse juoksutapahtumasta. No, väliäkö sillä, kun koko perheellä on hauskaa yhdessä juosten.

Niin pitkään kuin mamma jaksaa

Viime kesän juoksutreeneistä on jäänyt mieleen erityisesti eräs sunnuntainen kotimatka pikkuisen futistreeneistä.  Pikku N kiritti juoksuani vieressäni fillaroiden. Juttelimme niitä näitä, hihitimme ja huilasimme väillä. Aluksi paistoi aurinko ja lopulta kotiuduimme kaatosateessa. Kaikesta päätellen näitä ihania yhteisiä treenejä on tulossa tulevaisuudessa lisää. Aikoinaan nimittäin pikku N ilmoitti, että kun hänestä tulee iso, hän aikoo juosta äitinsä kanssa. Kun kysyin kuinka pitkään me juoksemme, hän vastasi: ”Niin pitkään kuin mamma sinä jaksat.”

Odotan käsipalloporukkaa kotiin. Kylppäri on pesty ja makaronilaatikko on valmiina. Vielä pöydän kattaaminen niin kaikki on valmiina.